(RHOS)

ZAC


kuva Päivi Sumulehto
 s. 19.4.2013                             
ER50919/13                             
ISDSFI/326756
SPKY1971/13u

VIDEOITA:
Coel & Rhos 4.5 kk
Elma-messut 2015
Rhos päätyi meille hieman yllättäen menetettyäni Magdan täysiaikaisen pentueeen Tarkoituksenani ei ollut hankkia uutta koiraa, mutta koska tästä yhdistelmästä oli mahdollisuus saada vielä pentu, en voinut olla sitä ottamatta. Rhos oli taas täysin erilainen koira aiempiin verrattuna. Se oli samanaikaisesti äärettömän kuuma ja kiihkeä, mutta pohjimmiltaan "big softy". Sen vakuuttava ulkonäkö ja ilmiasu eivät aina kulje yksiin sen luonteen kanssa.

Rhos syttyi lampaille nuorena ja siinä oli pian nähtävissä kaikki tarvittavat palikat. Treenaaminen aloitettiin kuitenkin myöhään, sillä jouduin pitkään odotelemaan balanssia korvienvälin ja kiihkeyden kanssa. Rhos suoritti loppuvuodesta 2014 SPKY:n perusradan ja kisaa SPKY:n ja SBCAK:n kisoissa kolmosluokassa. 2017 Rhos löysi sisäisen nautakoiransa ja siitä tuli kahden kisan yhteistuloksella Vuoden Nautapaimen II.

Oman puutteellisen aikaresurssin vuoksi Rhosin kanssa treenattiin harvakseltaan kaudella 2017. Se toimi minulla kuitenkin ykköstyökoirana Mäntsälässä koko laidunkauden. Ensimmäisissä punnituksissa karitsoinnin jälkeen se oli todella kovilla, mutta kasvoi samalla henkisesti.  Rhos ei kuulu niihin koiriin, joiden kanssa voi treenata silloin tällöin sunnuntaisin ja käydä kisaamassa (nautakisat pois lukien). Koska paimennukseen käytettävä aika on vielä seuraavan vuoden erittäin rajallinen, muutti Rhos 2017 suoraan nautakisoista Farmirekun tiimiin Santerin työ- ja kisakoiraksi. Toisenlaisissa olosuhteissa Rhos ei olisi koskaan lähtenyt meiltä. Nyt se sai kuitenkin ansaitsemansa sisällön elämäänsä ja Santeri "tosi koiran" rinnalleen.



Pieniä haasteita paalin laittoon

Punnitusapu

Black & White

Rhosilla on PÄÄ

Hopo 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti